عدسة مكبرة
بحث محمل

Niina Väänänen & Katja Vilhunen 
Johdatus kestävään käsityöhön 

الدعم
Tämä kirja avaa kestävän käsityön moniulotteista ilmiötä teoreettisesti ja tutkimuskirjallisuuteen pohjautuen. Teoksessa käsitellään kestävän käsityön viitekehystä, systeemistä mallia ja erilaisia lähestymistapoja siihen. Kestävä käsityö toimintana syntyy taitojen, tietojen ja ideologian yhdistyessä. Tuote rakentuu materiaaleista, tekniikasta ja designista siten, että tuotteen elinkaari otetaan huomioon kaikissa elinkaaren vaiheissa ja jopa sen yli. Kestävän käsityön aineettomia näkökulmia ovat puolestaan muun muassa kulttuuriset tai ympäristöön vaikuttavat tekijät. Teoksen toivotaan avaavan kestävyyteen liittyviä teemoja käsityön parissa työskenteleville, moninaisia käsitöitä opiskeleville ja aiheesta kiinnostuneille käsityönharrastajille.
€9.49
طرق الدفع

عن المؤلف

Tekstiilityönopettaja, tutkija, tietokirjailija, kasvatustieteen tohtori. Katja on valmistunut vuonna 2000 erityistekniikoiden alan artenomiksi ja tämän jälkeen jatkanut erilaisia opintoja opetustöiden ohessa. Hän valmistui maisteriksi käsityömuotoilun ja teknologian maisterin koulutusohjelmasta vuonna 2010. Lisensiaatin tutkinto valmistui vuonna 2014 ja neuleblogeja käsittelevä väitös pidettiin syksyllä 2018.
لغة اللغة الفنلندية ● شكل EPUB ● صفحات 148 ● ISBN 9789515685933 ● حجم الملف 3.3 MB ● الناشر Books on Demand ● نشرت 2024 ● الإصدار 1 ● للتحميل 24 الشهور ● دقة EUR ● هوية شخصية 9381494 ● حماية النسخ DRM الاجتماعية

المزيد من الكتب الإلكترونية من نفس المؤلف (المؤلفين) / محرر

1٬345 كتب إلكترونية في هذه الفئة