Kaca pembesar
Cari Loader

Richard Wagner 
Elämäni 

Dukung
Säveltäjä Richard Wagner (1813-1883) aloitti kesällä 1865 muistelmiensa sanelun Baijerin nuoren kuninkaan Ludvig II:n pyynnöstä. Teosta pidettiin pitkään salaisuutena, ja ensipainos oli vain viisitoista kappaletta. Kirjanpainaja kuitenkin säästi yhden kirjan – ja teos säilyi jälkipolville väärentämättömänä.

Elämäni on näköala suuren säveltäjän ja taiteilijan kohtaloihin. Se on Wagnerin itsensä kertoma kehitystarina lapsuuden ahdistuksista, oppivuosista Saksassa ja Baltiassa, huikeasta paosta Kuurinmaan halki ja myrskyisästä merimatkasta Lontooseen, köyhästä taiteilijaelämästä 1830-luvun Pariisissa ja vallankumouspuuhista Euroopan hullun vuoden ravisuttelemassa Dresdenissä – mutta, ennen kaikkea, teos on ikkuna merkittävän musiikkidramaatikon ajatuksiin ja tunteisiin sekä hänen teostensa syntyvaiheisiin.

Wagnerin Elämäni on kiistatta yksi 1800-luvun tärkeimmistä ja kiinnostavimmista omaelämäkerroista: se on vuosisadan panoraama Napoleonin sotien ajasta fin de sièclen kynnykselle. Teos ilmestyi alun perin suomeksi vuonna 2002 Saila Luoman kääntämänä. Teoksen toinen painos on pehmeäkantinen, ja siinä on sekä sisällöllisiä tarkennuksia että uudistettu henkilöhakemisto.

‘Käännös kuuluu jokaisen musiikista ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneen käteen.’
– Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat 16.11.2002

‘Wagnerin muistelmat ovat musiikinhistorian perusteoksia, aikamoinen monumentti käännettäväksi ja kulttuuriteko julkaistavaksi.’
– Antti Häyrynen, Rondo 8/2002

‘Richard Wagnerin omaelämäkerran saattaminen suomeksi on monessakin mielessä huomattava kulttuuriteko.’
– H. K. Riikonen, Kanava 1/2004.
€19.99
cara pembayaran

Tentang Penulis

Richard Wagner (1813-1883) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari, musiikkiteoreetikko ja esseisti.
Bahasa Finlandia ● Format EPUB ● Halaman 736 ● ISBN 9789525710700 ● Ukuran file 1.1 MB ● Penerbit Books on Demand ● Diterbitkan 2018 ● Diunduh 24 bulan ● Mata uang EUR ● ID 6860390 ● Perlindungan salinan DRM sosial

Ebook lainnya dari penulis yang sama / Editor

4,415 Ebooks dalam kategori ini