Lente d'ingrandimento
Search Loader

Cupido Cupido 
Klubilla – eroottinen novelli 

Supporto
Adobe DRM
Copertina di Cupido Cupido: Klubilla – eroottinen novelli (ePUB)
Siv katsoi miestä uudelleen. Tämä nauroi, ja vaikka Siv ei kuullut tätä musiikin pauhun läpi, tiesi hän jostain syystä, miltä miehen nauru kuulosti. Hänellä oli ollut onnea, kun oli saanut pari viikkoa sitten kuulla tämän nauravan. Se oli tummaa, syvää jyrinää, ja miehen silmät olivat menneet kapeiksi viiruiksi riemukkaan hymyn levitessä korviin saakka. Siv tuijotti häpeilemättömästi miehen vartaloa ja huokaisi syvään, kun hän näki, miten tiukasti tämän farkut myötäilivät tämän pakaroita, musta t-paita niin ikään toi tämän kiinteän ylävartalon muodot esiin, ja Siv näki vilaukselta jopa tämän käsivarsien tatuointeja lyhyiden hihojen alta. Siitä lähtien, kun hän oli ensimmäisen kerran nähnyt miehen, oli tämä ollut hänen haavekuviensa päätähti, niin yö- kuin päiväsaikaan.’Et taida tajutakaan, kuinka kauan olen tiennyt sinun katselevan minua’, mies tokaisi. Tämän ääni oli niin syvä ja ilmava, että Siv oli vähällä menettää tajunsa.Onnistaako Siviä?Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.
€1.24
Modalità di pagamento
Lingua Finlandese ● Formato EPUB ● Pagine 14 ● ISBN 9788726826982 ● Traduttore Hallantie Ida Hallantie ● Casa editrice Saga Egmont Finnish ● Pubblicato 2022 ● Scaricabile 3 volte ● Moneta EUR ● ID 8688076 ● Protezione dalla copia Adobe DRM
Richiede un lettore di ebook compatibile con DRM

Altri ebook dello stesso autore / Editore

4.381.938 Ebook in questa categoria

Nessun risultato