Lente d'ingrandimento
Search Loader

Cupido 
Paratiisin lapset – eroottinen novelli 

Supporto
Adobe DRM
Copertina di Cupido: Paratiisin lapset – eroottinen novelli (ePUB)
Naisen nimi oli Pauline, ja hän oli kotoisin Firenzestä. Nyt hän oli lomalla kahden ystävänsä kanssa. Hän otti hörpyn päivänvarjodrinkistään. Sitä he eivät tiedä, tapahtuiko sekin aivan itsestään, että Pauline ja Marianne jäivät istumaan vierekkäin ja että Pauline laski kerran kätensä Mariannen ruskettuneelle reidelle halutessaan korostaa puhettaan. Sen sijaan he tiesivät, että Mariannella ei ollut mitään sitä vastaan, ja että heidän toisilleen antamansa halaus, kun oli aika siirtyä omiin porukoihin, kesti pidempään kuin olisi ollut tarpeen.»Jos tilaisuus tarjoutuu, en vastusta kolmen kimppaa», Marianne sanoi Birkille.Hän meni makuulle pyyhkeen päälle vartalo suoraan kohti aurinkoa. Näin varhain aamulla auringonsäteet osuivat vielä melko vinosti rantaan, mutta ne lämmittivät silti hyvin. Rannalla ei ollut muita. Vaikka eipä sillä ollut niin suurta merkitystä, koska Livadi Beach oli joka tapauksessa nudistiranta. Mutta yksinolo avasi toki tiettyjä mahdollisuuksia. Eroottinen novelli ‘Paratiisin lapset’ tihkuu himoa ja sopii niin naisten kuin miesten luettavaksi.-
€5.60
Modalità di pagamento
Lingua Finlandese ● Formato EPUB ● ISBN 9788726826562 ● Traduttore Ordentop ● Casa editrice Saga Egmont Finnish ● Pubblicato 2021 ● Scaricabile 3 volte ● Moneta EUR ● ID 7935652 ● Protezione dalla copia Adobe DRM
Richiede un lettore di ebook compatibile con DRM

Altri ebook dello stesso autore / Editore

259.681 Ebook in questa categoria