Lente d'ingrandimento
Search Loader

Cupido 
Tanssi – eroottinen novelli 

Supporto
Adobe DRM
Copertina di Cupido: Tanssi – eroottinen novelli (ePUB)
Naisen seisoo peilin edessä ja tuntee olonsa seksikkääksi. Ei hassumpaa 50-vuotiaaksi, hän ajattelee ja kuljettaa käsiään rinnoiltaan pakaroilleen. Hän on tietoinen kehonsa aistillisuudesta ja sen koko upeudesta, minkä hän ei koskaan aikaisemmin ole antanut näkyä. Hän on kaupungissa työmatkalla. Päivän palaverit päättyivät etuajassa niin, että hänelle jäi hyvin aikaa ennen huomista. Hän voi kertoa nukkuneensa pitkään. Tänä iltana hän rentoutuisi kunnon ravintolaillallisella – yksin. Ehkä hän kävisi baarissakin ottamassa yhden drinkin ennen kuin palaisi takaisin hotellille. Ja ehkä tanssisi, jos vain saisi tilaisuuden.Mies on juuri täyttänyt 70 vuotta, mutta ulkonäkönsä puolesta hän voisi käydä 50-vuotiaasta. Hän on menestyvä liikemies naapuripaikkakunnalta, tosin ei mikään julkkis. Hän on jäämässä pian eläkkeelle ja aikoo jättää liiketoimintansa poikansa haltuun. Tämä olisi hänen viimeinen työmatkansa. Päivän kokoukset on jo pidetty, nyt hän söisi kevyen päivällisen hotellin ravintolassa ennen kuin jatkaisi yöhön kaupungille. Mies seisoo lähes alastomana suuren peilin edessä. Hän näkee hyvin hoidetun kehonsa. Ei hän mikään atleetti ole, mutta hänen vartalonsa on sopusuhtainen. Ja hieman päivettynytkin alkutalven Espanjan-loman jäljiltä.Mitä sitten tapahtuu? Toteutuuko tanssitoive?Lue myös Katselija sekä Herra Johannesen ja vuokralainen.-
€5.60
Modalità di pagamento
Lingua Finlandese ● Formato EPUB ● ISBN 9788726825817 ● Traduttore Ida Hallantie ● Casa editrice Saga Egmont Finnish ● Pubblicato 2021 ● Scaricabile 3 volte ● Moneta EUR ● ID 7936320 ● Protezione dalla copia Adobe DRM
Richiede un lettore di ebook compatibile con DRM

Altri ebook dello stesso autore / Editore

259.681 Ebook in questa categoria