Kanta pembesar
Cari Loader

Cupido 
Elokuinen päivä – eroottinen novelli 

Sokongan
Adobe DRM
perlindungan daripada Cupido: Elokuinen päivä - eroottinen novelli (ePUB)
Yksi päivä erosi kuitenkin muista täysin. Se oli aivan elokuun alussa ja yksi elokuun kaikista kuumimmista päivistä. Olin maannut ja lukenut rannalla noin tunnin, käynyt uimassa ja jatkanut lukemista. Oli täysin hiljaista, kunnes kuulin huudahduksen. Kallionkielekkeellä seisoi kaksi tyttöä, jotka vilkuttivat minulle. Tiesin hyvin toisen heistä, mutta toista en ollut aikaisemmin nähnyt. En ollut varma mikä vaalean tytön nimi oli, mutta hän oli kesäihastukseni edellisiltä vuosilta. Hän oli minua pari vuotta vanhempi ja siksi olin aina ajatellut, että ei ole järkeä tehdä ihastuksen eteen mitään muuta kuin toivoa, että törmään häneen silloin tällöin. Ajattelin häntä joskus iltaisin, mutta ne olivat vain märkiä unia. Toisella tytöistä oli pitkät ruskeat hiukset ja oli varmaan ihastukseni tytön kaveri. He katselivat minua ylhäältä ja vilkuttivat innokkaasti.Ymmärsin heti mitä he halusivat ja se oli sekä hieman ärsyttävää, että kutkuttavaa. He olivat selvästikin harhailleet pois pääpolulta ja nähneet minut makoilemassa omalla kauniilla yksityisellä rannallani. Halusin mielelläni seuraa tytöistä, varsinkin tytöistä tai oikeastaan ainoastaan tytöistä, mutta samalla olin tottunut siihen, että tämä rantatilkku oli vain minun käytössäni eikä minun tarvinnut ottaa ketään muuta huomioon. Ranta oli niin pieni, että sen jakaminen kävisi hieman liian intiimiksi, mutta toisaalta juuri siksi ajatus tyttöjen liittymisestä seuraani houkutti yhä enemmän.Mitä tapahtuu, kun tytöt saapuvat rannalle?-
€5.60
cara bayaran
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● ISBN 9788726826593 ● Penterjemah Saara Sofia Telinkangas ● Penerbit Saga Egmont Finnish ● Diterbitkan 2021 ● Muat turun 3 kali ● Mata wang EUR ● ID 8250574 ● Salin perlindungan Adobe DRM
Memerlukan pembaca ebook yang mampu DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

259,681 Ebooks dalam kategori ini