Kanta pembesar
Cari Loader

Cupido 
Kevätsiivous – eroottinen novelli 

Sokongan
Adobe DRM
perlindungan daripada Cupido: Kevätsiivous – eroottinen novelli (ePUB)
Se perjantai-aamu oli ollut samanlainen kuin kaikki muutkin perjantai-aamut. Ainoa ero oli ollut se, että olin tiennyt viettäväni loppupäivän hieman eri tavalla kuin yleensä. Kun kevätauringon säteet olivat muutamaa päivää aikaisemmin vihdoin murtautuneet harmaan pilvimassan lävitse, minut oli täyttänyt voimakas halu irrottautua omista yksitoikkoisista kuvioistani. Olin päättänyt, että käyttäisin koko viikonlopun itseni hemmotteluun, ylhäisessä yksinäisyydessäni. Alun perin meidän oli ollut määrä matkustaa yhdessä kesämökille laittamaan mökki ja piha kesäkuntoon, mutta olin onnistunut suostuttelemaan muut lähtemään ilman minua sillä verukkeella, että asunnossamme piti tehdä kevätsiivous. Se todellakin oli tarpeen, mutta oikeasti minulla oli aivan muita suunnitelmia.Suunnittelin lähteväni kaupungille shoppailemaan – hieman syyllisyyttä potien – ja iltapäiväksi olin varannut ajan solariumiin. Ensin hankkisin rusketuksen, sitten rentoutuisin hieronnassa. Myöhemmin söisin herkullisen illallisen, ja sitten… Siihen mielikuvitukseni ei enää riittänyt. Jotain kuitenkin tapahtuisi, sillä jotain oli pakko tapahtua. Olin kiihottunut jo pelkästä odotuksesta ja jännityksestä…Lue myös Seksikäs silmänkääntötemppu.-
€5.60
cara bayaran
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● ISBN 9788726826685 ● Penterjemah Tanja Noranta ● Penerbit Saga Egmont Finnish ● Diterbitkan 2021 ● Muat turun 3 kali ● Mata wang EUR ● ID 7949279 ● Salin perlindungan Adobe DRM
Memerlukan pembaca ebook yang mampu DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

259,681 Ebooks dalam kategori ini