Kanta pembesar
Cari Loader

Cupido 
Sokea intohimo – eroottinen novelli 

Sokongan
Adobe DRM
perlindungan daripada Cupido: Sokea intohimo – eroottinen novelli (ePUB)
‘Kerron sinulle ensimmäisestä eroottisesta suhteestani’, Sandra sanoi ja työnsi hermostuneena kätensä pitkien, platinanvaaleiden hiustensa läpi. ‘Aion olla kiusallisen avoin ja rehellinen’, hän sanoi.Sandra makasi puolialastomana sängyllä edessäni. Hän oli viimeinkin pyytänyt minut asuntoonsa. Olin viimeinkin saanut hänet sänkyyn.’Kun ajattelen häntä tänä päivänä, näen edessäni Andrea Bocellin, sen sokean tenorin, tiedäthän. Mutta se on varmaan siksi, että Andrékin oli sokea.’Hän makasi silmät suljettuina ja tunteet siltä ajalta olivat silmin nähden palautuneet. Annoin itseni tempautua mukaan.’En ole koskaan tuntenut sellaisia sormia’, hän sanoi vapisevin huokauksin. ‘Niin herkät, niin varovaiset, mutta samalla kykenevät sytyttämään sellaisen tulen, jota en koskaan aiemmin ollut tuntenut. Seisoin siinä lamaantuneena ja annoin hänen riisua pikkuhousuni yltäni. Väristen ja henkeäni haukkoen tunsin housujeni tippuvan ja hänen polvistuvan.’Hänellä oli jalassaan tiukat farkut. Olin jo avannut napit. Niiden alla hänellä oli valkoiset puuvillapikkuhousut niin kuin silloinkin. ‘Ja sinä vain seisoit siinä’, toistin samalla, kun vedin ja hivutin sinisiä housuja hänen yltään.Huomasin olevani ylpeä jokaisesta yhtäläisyydestä jumalaisen Andrén kanssa. Hänestä tuli esikuvani, oppimestarini.Lue myös Pääsiäisaamu sammuttaa surun.-
€5.61
cara bayaran
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● ISBN 9788726826364 ● Penterjemah Minttu Metsamaa ● Penerbit Saga Egmont Finnish ● Diterbitkan 2021 ● Muat turun 3 kali ● Mata wang EUR ● ID 8172861 ● Salin perlindungan Adobe DRM
Memerlukan pembaca ebook yang mampu DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

259,681 Ebooks dalam kategori ini