Kanta pembesar
Cari Loader

Cupido 
Tanssi tuntemattoman kanssa – eroottinen novelli 

Sokongan
Adobe DRM
perlindungan daripada Cupido: Tanssi tuntemattoman kanssa – eroottinen novelli (ePUB)
Olen aina ollut luonteeltani hieman ujosteleva, mikä näkyi eittämättä myös liitossani Carlin kanssa. Sängyssä olin useimmiten passiivinen. Kävin täysin vaiston varassa selälleni makaamaan ja annoin mieheni suudella ja hyväillä minua pitkään ennen kuin edes uskalsin liikahtaa mihinkään suuntaan. Hänen raskaan painonsa alla oli nimittäin helpompi ottaa hänestä kiinni, melko voimakkaastikin. Niinkin voimakkaasti, että tunsin jälkikäteen oloni tyydytetyksi. Sen pohjalta, mitä olin muilta naisilta saanut kuulla, aloin kokea olevani etuoikeutettu. Sillä totta puhuakseni jotakin puuttui. Minusta alkoi tuntua siltä vähitellen. Esimerkiksi eräänä yönä näin kauhukseni unta, jossa vieras mies oli sitonut minut ja tyydytti minulla tarpeensa ajattelematta lainkaan, mitä minä tunsin. Kun avasin silmäni, katsoin perin hämmentyneenä Carlia silmiin, hän oli maannut paikoillaan ja katsellut untani…Miten eroottisten unelmieni kanssa käy? Rohkenenko enemmänkin?Lue myös Tiramisu neljälle.-
€5.60
cara bayaran
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● ISBN 9788726825732 ● Penterjemah Ida Hallantie ● Penerbit Saga Egmont Finnish ● Diterbitkan 2021 ● Muat turun 3 kali ● Mata wang EUR ● ID 7935635 ● Salin perlindungan Adobe DRM
Memerlukan pembaca ebook yang mampu DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

259,681 Ebooks dalam kategori ini