Vergrootglas
Zoek lader

Cupido 
Tanssi tuntemattoman kanssa – eroottinen novelli 

Ondersteuning
Adobe DRM
Hoes van Cupido: Tanssi tuntemattoman kanssa – eroottinen novelli (ePUB)
Olen aina ollut luonteeltani hieman ujosteleva, mikä näkyi eittämättä myös liitossani Carlin kanssa. Sängyssä olin useimmiten passiivinen. Kävin täysin vaiston varassa selälleni makaamaan ja annoin mieheni suudella ja hyväillä minua pitkään ennen kuin edes uskalsin liikahtaa mihinkään suuntaan. Hänen raskaan painonsa alla oli nimittäin helpompi ottaa hänestä kiinni, melko voimakkaastikin. Niinkin voimakkaasti, että tunsin jälkikäteen oloni tyydytetyksi. Sen pohjalta, mitä olin muilta naisilta saanut kuulla, aloin kokea olevani etuoikeutettu. Sillä totta puhuakseni jotakin puuttui. Minusta alkoi tuntua siltä vähitellen. Esimerkiksi eräänä yönä näin kauhukseni unta, jossa vieras mies oli sitonut minut ja tyydytti minulla tarpeensa ajattelematta lainkaan, mitä minä tunsin. Kun avasin silmäni, katsoin perin hämmentyneenä Carlia silmiin, hän oli maannut paikoillaan ja katsellut untani…Miten eroottisten unelmieni kanssa käy? Rohkenenko enemmänkin?Lue myös Tiramisu neljälle.-
€5.60
Betalingsmethoden
Taal Fins ● Formaat EPUB ● ISBN 9788726825732 ● Vertaler Ida Hallantie ● Uitgeverij Saga Egmont Finnish ● Gepubliceerd 2021 ● Downloadbare 3 keer ● Valuta EUR ● ID 7935635 ● Kopieerbeveiliging Adobe DRM
Vereist een DRM-compatibele e-boeklezer

Meer e-boeken van dezelfde auteur (s) / Editor

260.611 E-boeken in deze categorie