Szkło powiększające
Search Loader

Cupido 
Hyvä käsittely – eroottinen novelli 

Wsparcie
Hän kohtaa minut ensimmäisen kerran odotushuoneessa. Minulla on lähete kipeän selkäni vuoksi. Hän tahtoo kokeilla fysikaalista hoitoa, vaikka itse olenkin jo sisimmässäni luovuttanut toivon siitä, että kivut joskus häviäisivät. Olen jännittynyt, mutta minulla ei ole odotuksia. Olen kokeillut kaikkea. Roikkumisharjoituksia, akupunktiota, vesiharjoituksia, kiropraktiikkaa ja hierontaa. Nyt on todettu uusi välilevyn pullistuma. Kivut ovat toisinaan sietämättömiä. Olen tehnyt äkillisen päätöksen etsiä apua uudelleen ja kokeilla jotain uutta.Hän tahtoo nähdä minun kävelevän. Hän tahtoo, että kävelen varpaillani. Hän tarttuu minuun ja nostaa yhden käsivarteni ylös. Hänen kätensä ovat lämpimät. Hänen kätensä ovat jämäkät ja ne ottavat päättäväisen otteen. Hän kysyy, onko minulla lakanaa mukanani ja levittää sen penkille. Sitten hän pyytää minua ystävällisesti käymään siihen selälleni makaamaan.– Olet kaunis, hän sanoo. Olet todella viehättävä nainen. Olet hyvä pitämään vartalosi kunnossa.No, mitä tulee tapahtumaan? Millaisen käsittelyn saan?-
€5.59
Metody Płatności
Język Fiński ● Format EPUB ● ISBN 9788726826265 ● Tłumacz Minttu Metsamaa ● Wydawca Cupido ● Opublikowany 2023 ● Do pobrania 3 czasy ● Waluta EUR ● ID 8800078 ● Ochrona przed kopiowaniem Adobe DRM
Wymaga czytnika ebooków obsługującego DRM

Więcej książek elektronicznych tego samego autora (ów) / Redaktor

257 870 Ebooki w tej kategorii