放大镜
搜索加载器

Pertti Pietarinen 
Jumalan Valtakunta 

支持
Adobe DRM
的封面 Pertti Pietarinen: Jumalan Valtakunta (ePUB)

‘Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi.” Jeesus puhui usein vertauksin ja monet hänen vertauksistaan kuvasivat Jumalan Valtakuntaa.

Tutki, mitä Kristus kertoi vertauksin Jumalan Valtakunnasta. Hänen sanomansa on meille tuttu, mutta samalla siinä on aina jotain uutta. On siis tärkeää kuunnella ja ymmärtää, mitä Vapahtajamme kertoo.

Lukiessasi tätä kirjaa iloitse Uuden Testamentin tekstien lisäksi hienosta Vatikaanin, Rooman ja muiden pyhien paikkojen taiteesta. Kuvat ovat elävä todiste Kristillisestä perinnöstämme ja kuvaavat sitä, kuinka suuret taiteilijat kautta vuosisatojen ovat kokeneet kristillisen sanoman ja uskon. Heidän taiteensa tuo iloa ja lohdutusta yhä uudestaan ja uudestaan myös tämän päivän kiireisille ja kärsiville sieluille.

€0.99
支付方式

关于作者

Pertti Pietarinen aloitti lastenkirjojen kirjoittamisen v. 2013. Vuonna 2014 ilmestyi hänen ensimmäinen kuvitettu satukirjansa ‘Kissa Kiiskinen sankarina ja muita satuja’.
Hänen kirjojaan on julkaistu suomeksi, englanniksi ja japaniksi.

Katso lisätietoja:
http://www.pietarinen.org
https://www.facebook.com/Lucy The Cat
https://www.facebook.com/Gods Children Book
https://www.facebook.com/Kissa Kiiskinen

Varsinaisen työuransa Pertti Pietarinen on tehnyt kansainvälisissä tietotekniikan, mobiiliteknologian ja sähköisten palveluiden johto- ja kehitystehtävissä pääasiassa Suomessa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Kirjailijan uransa hän aloitti vuonna 2010.
Hänen harrastuksiaan ovat musiikki, elokuvat, matkailu, lukeminen ja kirjoittaminen.
语言 芬兰 ● 格式 EPUB ● 网页 38 ● ISBN 9789527304075 ● 文件大小 32.7 MB ● 出版者 Papan Publishing ● 发布时间 2018 ● 版 1 ● 下载 24 个月 ● 货币 EUR ● ID 6211996 ● 复制保护 Adobe DRM
需要具备DRM功能的电子书阅读器

来自同一作者的更多电子书 / 编辑

117,848 此类电子书