Kanta pembesar
Cari Loader

Cupido 
Kosteat paikat – eroottinen novelli 

Sokongan
Adobe DRM
perlindungan daripada Cupido: Kosteat paikat – eroottinen novelli (ePUB)
Lääketieteen opintoni olivat kestäneet nyt neljä vuotta, ja olin alkanut hieman rupsahtaa ja kerryttänyt muutamia epätoivottuja kiloja. Opettajani vihjasi minulle lempeästi, miten paljon henkistä voimaa treenaamisesta saikaan. Joten aloin käydä kuntosalilla. Koska minun on helpompi motivoida itseni lukusaliin kuin jonkin painoja sisältävän vempaimen eteen, sain siinä apua kunto-ohjaajalta, joka sattui olemaan Peter. Ruotsalainen. Hurmaava mies. Aluksi kyse oli pelkästään ammatillisesta suhteesta. Peter motivoi minua, minä kärsin. Hän selitti, minä kuuntelin. Hän ylisti, minä säteilin. Peter näytti ja selitti käyttäen vartaloani opetusmateriaalina. Ei tietenkään mitään käpälöintiä. En usko, että hän edes mietti sellaista. Kun hän sai selville, että opiskelin lääketiedettä, hän alkoi selittää innoissaan lihasten kasvusta ja kiinnittymisestä. Ja kun Peter kutsui minut mukaansa treenimatkalle Nordmarkaan juhlistamaan saavuttamaani välitavoitetta, riemuitsin sisimmässäni ja otin kutsun kohteliaasti vastaan…Lue myös KR tarkoittaa kyrpärengasta.-
€5.60
cara bayaran
Bahasa Finnish ● Format EPUB ● ISBN 9788726826319 ● Penterjemah Ordentop ● Penerbit Saga Egmont Finnish ● Diterbitkan 2021 ● Muat turun 3 kali ● Mata wang EUR ● ID 7949271 ● Salin perlindungan Adobe DRM
Memerlukan pembaca ebook yang mampu DRM

Lebih banyak ebook daripada pengarang yang sama / Penyunting

259,681 Ebooks dalam kategori ini