Förstoringsglas
Sök Loader

Cupido 
Kosteat paikat – eroottinen novelli 

Stöd
Adobe DRM
Omslag till Cupido: Kosteat paikat – eroottinen novelli (ePUB)
Lääketieteen opintoni olivat kestäneet nyt neljä vuotta, ja olin alkanut hieman rupsahtaa ja kerryttänyt muutamia epätoivottuja kiloja. Opettajani vihjasi minulle lempeästi, miten paljon henkistä voimaa treenaamisesta saikaan. Joten aloin käydä kuntosalilla. Koska minun on helpompi motivoida itseni lukusaliin kuin jonkin painoja sisältävän vempaimen eteen, sain siinä apua kunto-ohjaajalta, joka sattui olemaan Peter. Ruotsalainen. Hurmaava mies. Aluksi kyse oli pelkästään ammatillisesta suhteesta. Peter motivoi minua, minä kärsin. Hän selitti, minä kuuntelin. Hän ylisti, minä säteilin. Peter näytti ja selitti käyttäen vartaloani opetusmateriaalina. Ei tietenkään mitään käpälöintiä. En usko, että hän edes mietti sellaista. Kun hän sai selville, että opiskelin lääketiedettä, hän alkoi selittää innoissaan lihasten kasvusta ja kiinnittymisestä. Ja kun Peter kutsui minut mukaansa treenimatkalle Nordmarkaan juhlistamaan saavuttamaani välitavoitetta, riemuitsin sisimmässäni ja otin kutsun kohteliaasti vastaan…Lue myös KR tarkoittaa kyrpärengasta.-
€5.60
Betalningsmetoder
Språk Finska ● Formatera EPUB ● ISBN 9788726826319 ● Översättare Ordentop ● Utgivare Saga Egmont Finnish ● Publicerad 2021 ● Nedladdningsbara 3 gånger ● Valuta EUR ● ID 7949271 ● Kopieringsskydd Adobe DRM
Kräver en DRM-kapabel e-läsare

Fler e-böcker från samma författare (r) / Redaktör

259 681 E-böcker i denna kategori