放大镜
搜索加载器

Cupido 
Kosteat paikat – eroottinen novelli 

支持
Adobe DRM
的封面 Cupido: Kosteat paikat – eroottinen novelli (ePUB)
Lääketieteen opintoni olivat kestäneet nyt neljä vuotta, ja olin alkanut hieman rupsahtaa ja kerryttänyt muutamia epätoivottuja kiloja. Opettajani vihjasi minulle lempeästi, miten paljon henkistä voimaa treenaamisesta saikaan. Joten aloin käydä kuntosalilla. Koska minun on helpompi motivoida itseni lukusaliin kuin jonkin painoja sisältävän vempaimen eteen, sain siinä apua kunto-ohjaajalta, joka sattui olemaan Peter. Ruotsalainen. Hurmaava mies. Aluksi kyse oli pelkästään ammatillisesta suhteesta. Peter motivoi minua, minä kärsin. Hän selitti, minä kuuntelin. Hän ylisti, minä säteilin. Peter näytti ja selitti käyttäen vartaloani opetusmateriaalina. Ei tietenkään mitään käpälöintiä. En usko, että hän edes mietti sellaista. Kun hän sai selville, että opiskelin lääketiedettä, hän alkoi selittää innoissaan lihasten kasvusta ja kiinnittymisestä. Ja kun Peter kutsui minut mukaansa treenimatkalle Nordmarkaan juhlistamaan saavuttamaani välitavoitetta, riemuitsin sisimmässäni ja otin kutsun kohteliaasti vastaan…Lue myös KR tarkoittaa kyrpärengasta.-
€5.60
支付方式
语言 芬兰 ● 格式 EPUB ● ISBN 9788726826319 ● 翻译者 Ordentop ● 出版者 Saga Egmont Finnish ● 发布时间 2021 ● 下载 3 时 ● 货币 EUR ● ID 7949271 ● 复制保护 Adobe DRM
需要具备DRM功能的电子书阅读器

来自同一作者的更多电子书 / 编辑

259,681 此类电子书